Kyllä täällä mökillä on sitten mukavaa! Me voitaisiin Jannun kanssa muuttaa tänne vaikka kokonaan. Täällä on aina jotain kivaa tekemistä. Nytkin me on Virpin kanssa kerätty toooosi paljon horsmia tästä mökkitontilta. Minusta on kivaa, kun saa ihan luvan kanssa kiskoa joitain rehuja ylös maasta ja Jannusta on kivaa kytätä meitä kahta. Mutta täytyy kyllä tunnustaa, että olen minä "harvennellut" vähemmänkin "luvanvaraisia" kasveja... Ukki ei nimittäin ihan hirmuisesti ilahtunut, kun olin ollut omatoiminen ja typistänyt sen varta vasten istuttamat laakakatajat...  Etenkin, kun me oltiin vielä Jannun kanssa temuttu tuossa pihamaalla niin, että siitä olivat sammaleetkin lennelleet ympäriinsä. Ja ne EIVÄT TODELLAKAAN juurru tänne turhan helposti.

Mutta olen minä muuten kyllä ollut tosi paljon apuna näissä mökin pihahommissa. Olen esimerkiksi huomannut, että täällä kuuluu kanniskella erilaisia klapeja ja keppejä paikasta toiseen. Niinpä minäkin otin sitten ihan urakakseni siirtää tuon yhden pinon/ kasan kepakot muualle. Ja on siinä hommaa! Olen jo monta päivää tehnyt hommia sen kasan kimpussa ja aloin jo ihmetellä, että mikä mättää, kun se alkuperäinen kasa aina kasvaa uudelleen suureksi ja ne ihanat, herkulliset, pitkin pihamaata kylvämät keppini aina löytävät tiensä takaisin sinne kasaan...

Ja sitten minä sain syyllisen kiinni rysän päältä! Ei ihme, ettei upea keppien sirottelu-urakkani tuota pysyvämpää tulosta, kun Virpi aina hiipsii selkäni takana pihamaalle ja roudaa kepit takaisin pihan perälle. Koko minun hirmuinen uurastukseni!!!  Miksi sen pitää puuttua minun keppeihini?! Sillä itsellään on vielä monta muutakin klapikasaa. Epistä! Aikuiset on ihan tyhmiä!

Virpi sitä paitsi aiheutti meille kummallekin, Jannulle ja minulle, vielä ylimääräistä paniikkia ja sydämentykytystäkin. Tässä yhtenä päivänä se nimittäin irrotteli veneen lieasta, pukkasi veneen vesille ja loikkasi itse kyytiin. Ja jätti meidät rannalle!!!  Me oltiin Jannun kanssa ihan varmoja, että se hukkuu sinne tai muuten vain katoaa lopullisesti. Juoksimme edestakaisin pitkin rantaa ja itkimme emännän perään. Jannu yritti jopa tiukempaa linjaa ja haukkuikin järvelle. Mutta ei!  Mikään ei tehonnut ja emäntä vain loittoni aallokkoon.

Onneksi se kuitenkin lopulta pysähtyi, kiskoi sitten järvestä ylös jonkin omituisen metalliverkkohökötyksen, ravisteli sitä tärkeän näköisenä veneen yläpuolella ja nakkasi sitten sen takaisin järveen. Tosi outoa!  Sen jälkeen emäntä käänsi veneen ympäri ja palasi tyytyväisen näköisenä takaisin rantaan. Siis että tuollaisella säällä pitää varta vasten työntyä taistelemaan aallokkoa vastaan vain heiluttamaan jotain häkkyrää. Ei mene jakeluun...

Toisinaan minä tosiaankin epäilen vahvasti tuota ihmisen älykkyyttä. Taitaapi olla kovasti yliarvostettu piirre... Mutta pääasia, että emäntä kuitenkin selvisi ehyenä takaisin Jannun ja minun luokse. Vaikka tekikin mieli rähjätä sille moisesta tempauksesta, niin pidimme sille kuitenkin yhdessä kunnon pomppijaiset ja pusuttelusessiot. Ja voi ihmettä! Jostakin emännän taikaveneeseen oli vielä ilmaantunut kalojakin!!

Minähän toki muistin kalat jo talvelta, mutta Jannu ei varmaan ollut koskaan nähnyt sellaisia. Ainakaan elävinä ja ihan läheltä. Annoinkin Jannun ensin tutustua kaloihin ihan itsekseen ennen kuin liityin seuraan tarkastelemaan saalista. Ja siinä olikin naurussa pitelemistä! Kala nimittäin potkaisi ihan yhtäkkiä Jannua suoraan nenään, kun se nuuski sitä. Jannu tietenkin yllättyi ihan täysin ja pomppasi suorin koivin varmaan metrin ylös- ja taaksepäin. Sitten se hoksasi itsekin kuinka hassulta oli näyttänyt ja alkoi hippaloida ihan hervottomasti. Se pomppi joka suuntaan pylly pystyssä ja virnisteli, murisi ja haukkui sille kalalle. Arvatkaapa vain nauroiko emäntä katketakseen!?!

Minä puolestani olen alkanut viherpiiperöksi. En muista olenko maininnut siitä aiemmin, mutta olen alkanut keräillä pulloja. Olen jo jonkin aikaa napsinut lenkkien varrelta pullot ja tölkit talteen ja kuskannut ne kotiovelle asti. Jostakin syystä se tuntuu ilahduttavan kumpaakin emäntää. Löysin täältä mökkisaareltakin tuolta tien varresta yhden venälaisen Bon Aqua -pullon. Noukin sen talteen ja kuskasin mökille asti. Se olikin oikeastaan aika kiva pullo, kun se oli muovia ja piti iiiiiihanaa meteliä, kun sitä pureskeli. Ja se kelluikin! Aivan mahtava lelu!

Mutta eiköhän tässä nyt ollutkin taas tarpeeksi juttua yhdelle kertaa. Katselkaa te kuvia; minä painun biitsille!

 

Täplä

   

Pullomummona.                                             Hei, se kelluu!!!

Pullon kanssa oli hauskaa myöhään iltaan asti.

Tässä ihmettelemme yhdessä kalansaalista.

   

Jannu ihmettelee ahventa.                             Ja sitten yhdessä.

Jannu hilluu ja haukkuu ahvenelle pyrstöniskun jälkeen.