Tällä viikolla emännät esittelivät minulle uuden lentävän lelun, johon rakastuin välittömästi. Se on kiva, koska se lentää täysin eri tavalla kuin mikään muista esineistä, joita minulle on heitelty. Se liukuu melkein kuin ilman päällä ja tekee välillä käännöksiäkin. Toisinaan se osaa jopa hidastellakin kesken matkan. Sitä on tosiaan seurattava tarkkaan, jos aikoo pysyä kärryillä siitä mihin se milloinkin laskeutuu. Tämän uuden kapineen oudot lentoradat ovat antaneet kovasti jahtitasoitusta pikkuveikalleni Jannulle. Emäntien mukaan se johtuu siitä, että Jannu malttaa seurata asioita tarkemmin, kun minä taas kuulemma vain hökellän ja ryntäilen. Hmph!  

Tuosta liitokiekosta tuli tietenkin heti uusin lempileluni. Opin sen ansiosta ihan huippuajassa uuden sanankin: frisbee. Opin sen tosi nopeasti ja ihan itse ilman mitään oppitunteja ihan vain siksi, että se lelu on niin huippu! Esimerkiksi kysymys "missä frisbee?" ei ole minulle haaste eikä mikään. Innostun aina ihan kympillä, kun huomaan, että jompi kumpi emäntä ottaa sen hyllyn päältä mukaan lenkille. Se on itse asiassa niin kiva, että olen siitä joskus mustasukkainen Jannulle ja murisen sille, että "irti siitä! Minun!", ja vien frisbeen siltä vaikka väkisin.  Ja sitten emännät puolestaan murisvat minulle... En vain yhtään ymmärrä, että miksi tylsät emännät eivät voi IKINÄ leikkiä minun kanssani frisbeellä sisällä. Ne vain laittavat sen hyllyn päälle ja unohtavat sinne.

Mutta en minä sentään ihan pelkkä pahis ole. Osaan minä olla herttainenkin. Sillä aikaa, kun minä juoksen frisbeen perässä, Jannun keksii aina ennemmin tai myöhemmin itselleen muuta puuhaa. Hyvä esimerkki  on vaikkapa se kerta, kun Jannu löysi itsellen rantapusikosta muovipullon. Jannu oli ihan innoissaan ja rytisteli pulloa, hyökkäili sen kimppuun ja säntäili sen kanssa ihan hössötyksissään pitkin pusikoita. Mutta sitten sattui Jannua kovasti murehduttanut ja ärsyttänyt vahinko: pullo lipsahti veteen ja aallot veivät kauemmas rannasta ja lopulta jumiin rantapuskiin. Jannu-parka ei uskaltanut itse hakea sitä pois niin syvältä, joten minä oli kilttiä poikaa ja hyvän isoveikan tavoin hain pullon takaisin Jannulle. Ja siis ihan kiltteyttäni hain sen nimenomaan Jannulle. Heti "Suuren Pelastusoperaation" jälkeen minä itse nimittäin palasin välittömästi takaisin frisbee-leikkieni pariin. Eikös vain ollutkin kilttiä!?

Ja sitten vielä yksi tiedotus muuttuneesta perhetilanteestamme... Tiesittekö, että meillä on nyt kaksi villakoiraakin? Ja ei, ne eivät ole niitä sellaisia tussukoita, joita pyörii jokaisen koiraihmisen huonekalujen alla ja huoneiden nurkissa ja joita Imuri-hirviö syö, vaan kaksi ihan meidän poikien kokoista villakoiraa. Itse asiassa TÄSMÄLLEEN meidän poikien kokoista villakoiraa. Onnistuimme Jannun kanssa nimittäin naurattamaan Virpiä oikein kunnolla, kun viimeksi kävimme lenkillä. Tuossa meidän lempipolkumme varressa olivat näet voikukat alkaneet tehdä kukistaan puhalluskukkia. Tiedättehän, niitä valkoisia palloja, joista purkautuu puhaltamalla kamalan paljon pieniä laskovarjoja. No, me Jannun kanssa säntäsimme tuhatta ja sataa suoraan sinne puhalluskukkien sekaan. Heinänkorret ja voikukanlehdet vain lentelivät ja pusikko heilui, kun rymistelimme puhalluskukkien seassa. Ja kun tulimme viimein näkösälle toisella puolella kukkamerta... VOILÁ !! Kaksi villakoiraa!  Olimme kuulemma ihan superhassu näky kahtena koheltavana villakoirana. Hih.

Täplä

 

Minä ja uusi frisbeeni.                          Leikitään!!!

 

Jannu osallistuu.

  

Näpit irti!!                                           Jannu ja hillupullo.

  

Pullo lipsahtaa veteen...                         ...ja karkaa.

  

Jannua kismittää...                                Mutta apuun saapuu supersankari Täplä.

  

Loppu hyvin...                                          ...kaikki hyvin!