Huhhuh. Meillä on Jannun kanssa ollut melkoisen kiireien heinäkuu. Ensinnäkin me oltiin ihan vain Virpin kanssa viikon verran mökillä ja sen jälkeen meillä oli ihan Lapista asti vieraita täällä Savonlinnassa. Ne olivat onneksi sen verran fiksuja ihmisiä, että tajusivat niiden tehtävänä olevan meidän koirien rapsuttamisen.

Yhtenä iltana me jopa lähdettiin porukalla kaupungille ja siellä olikin täysi hulina päällä. Liikkeellä oli kamalasti ihmisiä ja koiria, ja menossa oli jotkin markkinatkin ihan yömyöhään. Meillä oli ensin ihan kivaa haistella kaikkea ja nautiskella pitkästä laumakävelystä Olavinlinnan lähistöllä. Mutta ilta loppui kyllä aika hurjissa merkeissä, sillä yhtäkkiä taivaalle alkoi kauhealla paukkeella lennellä joitakin välähteleviä ja savun ja herra ties minkä hajuisia valokaaria. Minä säikähdin niin, että kumosin Virpin ja juoksin sen yli niin, että koko sen selkä oli ihan naarmuilla. Ja Jannu puolestaan säntäsi Ellun päälle ja roiskautti siihen hätäp**at. Ynghhhh, mikä haju!

Seuraavana päivänä me oneksi lähdimme koko porukalla taas mökille. Siellä ei ainakaan lentele välähteleviä paukkuja taivaan täydeltä... Ja mökillä oli tietysti kivaa niin kuin aina. Saimme olla vapaina ja leikkiä rantavedessä ja kannella ja syödä keppejä ja käpyjä. Ja yksi vieraista jaksoi vielä heitellä minulle ihan älyttömästi keppejäkin. Siistiä! Minä uskaltauduin jopa hakemaan keppejä niin syvältä, että jouduin uimaan! Enkös ollutkin melkoinen sankari?

Sitten kun vieraat olivat lähteneet, me menimme vielä oman lauman kanssa takaisin mökille lepäilemään. Ja sinne tulikin sellainen ylläri, jota olin salaa toivonutkin: naapurimökin lastenlapset! Niiden kanssa voisin leikkiä päivät läpeensä ja nekin tykkäävät meistä, koskapa huutelevat meidät aina mukaan leikkimään.

Mutta me myös marjastimme. Virpi kökki vattupuskissa kipon kanssa ja noukki siihen marjoja, jotka olivat tosi hyviä. Virpi tosin vähän yrmyili meille siitä kiposta syömisestä, joten meidän oli vain sitten itse poimittava omat marjamme. Mutta ei se onneksi ole ollenkaan vaikeaa. Me voisimme Jannun kanssa syödä vaikka ämpärillisen vattuja, niin hyviä ne ovat!

Virpi myös keksi jonkun uuden leikin, joka tosin minun mielestäni oli vähän tylsä. Siinä emäntä noukki jonkin oranssin sienen ja näytti sitä siten meille ja hoki, että "sieni... sieni". Ja sitten meidän piti etsiä sitä sientä siitä lähistöltä, kun Virpi kysyi, että "missä sieni?" Jannusta se kyllä oli ihan kivaa ja Jannu oppikin tuon uuden sanan tosi nopeasti, mutta noin pienet jutut eivät oikein sovi tällaisen mahtiuroksen imagoon, joten minä kanniskelin mieluummin parimetrisiä keppejä ympäriinsä ja annoin Jannun ja Virpin leikkiä sienillään.

Mutta oli Jannukin kyllä tässä yhtenä iltana melkoinen äijä. Ihan hämmästyimme koko porukka. Molemmat emännät olivat nimittäin menneet iltauinnille ja me olimme tietenkin hieman huolissamme. Minä kiersin rantaan ja seurailin tilannetta sieltä käsin, mutta Jannu säntäsi laiturille katselemaan. Ja sitten ihan varoittamatta Jannu ottaa porskautti itsekin laiturilta suoraan järveen ja ui emäntien luokse.  Aika mieletön suoritus, eikö vain!?

Täplä