HAEPAKKATA !!

No hei taas tosi pitkästä aikaa! Onko ollut ikävä? Anteeksi, etten ole oikein ehtinyt funtsia mitä tänne blogiin kirjoittelisi, mutta meillä on ollut ihan kamala vauhti päällä viimeiset kaksi kuukautta. Siis oikeasti. Ensin meille soiteltiin pohjoisesta, että Jannun ja minun apua tarvitaan lastenhoidossa. No, mehän tietysti suurina lasten ystävinä pakattiin heti kimpsut ja kampsut ja ajaa töröteltiin kohti Oulua. Matka oli vähän tylsä, mutta sitten me yhtäkkiä käännyttiinkin hiekkatielle... ja minä tunsin paikan! lapsuudenkotini! Ja kasvattiäitini! Oli tosi kiva nähdä äippää ja muita tuttuja koiruuksia ja sukkuloida pitkästä aikaa äipän kinttujen välissä niin kuin silloin joskus pikkupentuna. Ja se vielä mietti, että muistanko minä sen... TOTTA KAI MUISTAN !!

No, äipän luota me sitten jatkettiin matkaa vielä pohjoisemmaksi. Sinne lasten luo. Ja voi että meillä oli kivaa sielläkin! Talossa oli parhaimmillaan puolisen tusinaa mukulaa ja säpinää riitti. Meitä juoksutti ja leikitti milloin kukakin, ja jopa se ihan pienin tiitinen oppi hetkessä meidän poikien nimetkin: Täptä ja Nannu. Päivällä olikin aina sellainen hulina päällä, että illalla sammuimme kuin saunalyhdyt omaan huoneeseemme mammojen kanssa. Siellä lapsitalossa me oltiin kaksi viikkoa.

Sitten lähdettiin takaisin etelään ja pysähdyimme taas matkalla morjestamaan äippää. Vähän ajan päästä me ajeltiin paikalliselle eläinlääkärille, jonka pihassa minua alkoi ihan yhtäkkiä nukuttaa niin hirveästi, että jalat vain menivät sekaisin ja oli ihan pakko nukkua. Herätessä oli vähän höntti, jotenkin keinuva, olo ja minut kannettiin autoon maton päällä. Enkä jaksanut edes hypätä kyydistä. Outo juttu. Varsinkin sitten, kun päästiin takaisin kotiin. Siellä minun päähäni nimittäin tökättiin joku ihme tötterö, jonka kanssa minun piti kolistella koko seuraava viikko. Kyllä nuo ihmiset on tosi outoja joskus...

Outous ei loppunut siihenkään. Kun nimittäin viimeinkin sain tötterön päästäni, huomasin jotain tosi kummaa: killuttimeni olivat kadonneet ja niiden tilalla oli valtava sininen läntti!!! Siis kyllähän minä nyt käpyjä ja keppejä olen unohdellut matkan varrelle ennenkin, mutta... En sitten tiedä liittyvätkö asiat toisiinsa, mutta minulla on sen jälkeen ollut paljon rauhallisempi olo eikä karkailukaan ole oikein huvittanut. Olen huomannut, että mammojen kanssa on ihan kiva olla vaikka ei koko ajan juoksuttaisikaan keppiä tai touhuaisi jotain. Ja kuulonikin on parantunut. Nyt nimittäin kuulen käskyt tosi hyvin. Niitä ei tarvitse enää karjua, vaan ihan puheääni riittää ja minä teen ihan mielelläni mitä pyydetään. Ja olen myös huomannut, että ruokakin on loppujen lopuksi ihan kiva juttu. Elämä siis on nyt paljon hauskempaa ja helpompaa.

No, pian tötterön poistamisen jälkeen soitti sitten ukki, että hän oli myynyt asuntonsa ja tekee pian muuttoa uuteen asuntoon. Jannua ja minua siis tarvittiin muuttoavuksi. Ja mehän reippaina poikina suostuimme tietenkin. Etenkin kun tiesimme, että samalla reissulla pääsisimme sitten mökkeilemäänkin. No, muuttoapureissu jakautui loppujen lopuksi kahteen osaan. Ensin olimme viikon verran ukin apuna. Sitten menimme muutamaksi päiväksi kotiin, ja sitten palasimme toiseksi viikoksi ukin luo. Se laatikkomäärä oli muuten vaikuttava... Jannukin yritti parhaansa mukaan auttaa lootavuoren vähentämisessä ja silppusi ja söi niitä minkä kerkesi.

No, nyt olemme viimein olleet viikon pari kotona, mutta ennen kuin emännät saivat reissujen aikana kertyneet asiansa hoidettua ei meillä ole paljon ollut aikaa irrotteluun. No, muutaman kerran emännät kyllä veivät meidät ihan varta vasten autolla vähän kauemmas metsäreissuille ja kerran poimimme jopa sieniäkin sieltä. Ja minä tietysti mässytin niitä iiiihania torvisieniä suoraan mättäistä. Ja marjoja me pojat tietysti vetelimme minkä kerkesimme. Ja aaah! Nyt saa taas niitä ihania ruusunmarjojakin.

Ja tänään me tehtiin ihan huippu reissu! Emännät nimittäin passittivat meidät autoon ja sitten ajelimme hetkisen. Olimme lopulta ihan vieraassa paikassa, mutta ympärillä oli hirmuisen paljon järveä ja metsää ja joka paikassa ihania keppejä. Taivaallista. Jannukin meni onnesta ihan sekaisin ja hökelsi pitkin poikin metsää ja loikki kaatuneiden runkojen yli kuin kauris. Vaikka niinhän se kyllä aina höheltää, kun pääsee metsään. Hassu otus. Ja siellä metsässä oli myös pitkällä matkalla maan sisällä sellaisia hassuja puukäytäviä, joita emännät sanoivat juoksuhaudoiksi. Niissä oli tosi kivaa juoksennella ja seikkailla. Reissun lopuksi emännät vielä virittivät nuotion ja paistoivat siinä makkaraa. Ja mekin tietysti saatiin herkutella. Ja syötiin muuten raksutkin metsässä! Siistiä!