Yritetäänpä nyt taas ryhdistäytyä ja saada tämä blogi jotenkin ajan tasalle. Itselläni on kyllä ollut vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta kirjuri on laiskotellut. On muka ollut tähdellisempiä asioita hoidettavana. Hmph!!

Aika pian edellisen kirjoituksen jälkeen me pakkauduttiin taas koko porukka autoon ja huristeltiin kohti Imatraa. Oli kuulemma joku Joulu tulossa. Kukakohan se on? Ei se nimittäin tullutkaan. Tai ainakaan sitä ei esitelty Jannulle ja minulle. Mutta me kuitenkin oltiin Virpi-emännän kanssa pari viikkoa mökillä. Ellu-emäntä oli käymässä kotipuolessa, mikä oli tietty vähän tylsää, mutta minkäs sille voi.

Mutta riittihän minulla hommaa muutenkin. On siinä hommaa, kun yrittää pitää koossa kuutta mökillistä ihmisiä... Eipä paljon tarvinnut illalla unta houkutella, kun oli joka päivä juossut aamusta iltaan mökiltä toiselle suorittamassa väestölaskentaa, auttamassa kaikkia lumitöissä ja leikittämässä koko revohkaa. Mutta eipä ainakaan ollut tylsää!

Saatiin me kyllä Jannun kanssa melkoiset sydäritkin. Yhtenä iltana, joskus viikon verran sen jälkeen kun sen Joulun piti tulla, me oltiin nimittäin ulkona virittelemässä rakovalkeaa. Naapureita pyöriskeli siinä jutustelemassa ja syömässä pipareita ja kaikki olivat hirmu hyvällä tuulella. Mekin Jannun kanssa. Aina siihen asti, kun yhtäkkiä alkoi paukkua ja välkkyä ja haista ihan kamalalle...

Hitsi, että meille tuli hoppu! Minä fiksuna poikana porhalsin suoraan mökin terassille ja ilmoitin, että "ovi auki!!" Ja aukesihan se. Pääsin onneksi sisälle mökkiin pahinta pauketta pakoon. Mutta Jannu... no, sehän on aina vähän sellainen höntti. Niin nytkin.Tällä kertaa se nimittäin otti ja katosi häntä suorana suoraan Mietinsaaren korpikuusikkoon. Ja emännille tuli tietysti hirmuinen huoli, kun vauveli oli hukassa.

Niin ne sitten jättivätkin minut vahtimaan, ettei kukaan varasta ukkia mökiltä sillä aikaa, kun emännät itse jäljittävät Jannua. Ja voi että se kesti kamalan kauan!! Kerran ne kävivät välillä uudestaan mökillä hakemassa lämmintä juotavaa termokseen ja taskut täyteen lamppuja. Selittivät jotain, että olivat seuranneet Jannun jälkiä miljoonien muiden jälkien seassa parin kilometrin päähän, mutta että sieltä jäljet olivat menneet umpikorpeen, jossa ei näe jäljittää ilman lisävaloa.

No, sitten emännät painuivatkin kamoineen takaisin metsään. Ja tulivat takaisin vasta monen tunnin päästä... Olivat kuulemma rämpineet umpilumessa nivusia myöten seitsemisen kilometriä vain jäljittäen Jannua ja erotellen Jannun jälkiä satunnaisista supien, kettujen ja muiden metsän otusten jäljistä. Mutta voitte huokaista: Jannukin tuli emäntien mukana takaisin. Sieltä se oli loppujen lopuksi löytynyt jostakin ryteiköstä yhden lahdenpoukaman läheltä. Ja vähänkö se oli väsynyt. Onneksi ei ollut pinkonut mihinkään laivaväylään sentään. Hui!

 

Tiplukka

       

Jannu, Ellu ja tonttu                            Pihavalotaidetta Virpi-mamman tapaan...